Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt yksityisyyden suojamme ja evästeiden käytön. ×

Introvertista esiintyjäksi

Posted by admin at 2:26 PM on Aug 15, 2019

Share:


Anna Vihonen / Vocal Coach

rsz_3stocksnap_gtas4782zk.jpg

 

Liityin ensimmäisen bändin solistiksi 14-vuotiaana. Olin aika nuori, eikä minulla ollut mitään kokemusta esiintymisestä. 
 

Jo muutamien bändiharjoitusten jälkeen oli ensimmäinen keikka, ja hädin tuskin uskalsin liikkua lavalla. Esitimme cover-biisejä, joten mikkistandin ja nuottitelineen takana oli turvallista seistä tukevassa haara-asennossa, ja välillä korkeintaan vaihtaa mikrofonia kädestä toiseen. 

Ensimmäisestä keikasta alkoi kuitenkin tiukka vuosi: treenasimme ja esiinnyimme säännöllisesti, varmaan kuukausittain.  Jokaisesta esiintymiskerrasta sain enemmän tuntumaa ja kokemusta olla lavalla. Rohkeus ja varmuus itsestä kasvoivat vähitellen. 


Noin vuoden yhdessä keikkailtuamme päätin, että oli aika haastaa itseäni ja alkaa tietoisesti kehittää esiintymistaitojani. Seuraavalla tulevalla keikalla liikkuisin enemmän lavalla ja ottaisin rohkeammin kontaktia yleisöön.

Vaati päättäväisyyttä todella siirtyä tuumasta toiseen; lavalla ollessa on kiusallisen tietoinen ympäröivästä yleisöstä ja siitä että kaikki katsovat sinua. 
 

Kuitenkin kun aloitusbiisin ensirytmit kajahtivat ilmoille, levitin käteni pitkiksi sivuille ja aloin taputtaa. Katsoin suoraan kohti yleisöä ja hymyilin.
 

Yleisö alkoi taputtaa mukana. 
 

Huomasin, että tämähän toimii. Koko keikka sai loistavan alkusysäyksen rohkeasta aloituksesta. Sillä keikalla ylitin oman mukavuusalueeni rajoja reilusti ottamalla itselleni ja keholleni tietoisesti enemmän tilaa lavalla. 


Toisen merkittävän harppauksen omien esiintymistaitojeni kehittämisessä otin lukiossa. Opiskelin Sibelius-lukiossa toista vuotta, kun pääsin oppilasryhmän mukaan reissulle ystävyyskouluumme Saksaan. Koulussa järjestettiin myös konsertti, jonne olimme valmistelleet todella hyvän ohjelmiston. 
 

Bändimme oli todella hyvä ja oikein kihisimme hyvää energiaa päästessämme lavalle. 

Solistina kanssani toimi toinen ylemmän vuosikurssin opiskelija - todella taitava laulaja ja varmaan minua kokeneempi esiintyjä.  Yhdessä nostimme konserttitunnelman kattoon. Oli mahtavaa oivaltaa jälkikäteen, miten täydellisessä flow’ssa olimme koko ryhmän kanssa. Jokainen uskalsi heittäytyä hetkeen! Sain solistiparistani valtavasti hyvää energiaa ja rohkeutta toteuttaa lavalla itselleni täysin uusia juttuja. Hänen varmuutensa buustasi myös omaa itseluottamustani. Musiikki todellakin on parhaimmillaan jakamista!

 


Näistä varhaisista ja parhaista esiintymiskokemuksistani olen oppinut, että esiintyessä on todellakin sallittua ottaa lava haltuun.  Mikään normaalisti isolta tuntuva liike ei todennäköisesti lavalla ole liian iso. 


Lisäksi, on äärimmäisen tärkeää luottaa ryhmään jonka kanssa olet lavalla. Kun luotat porukkaan jonka kanssa luotte yhdessä musiikkia, voit heittäytyä. Voit päästää irti toimintasi kontrolloinnista ja antaa palaa fiiliksen mukana. 


Kolmanneksi: heittäytymään ei opi muuta kuin heittäytymällä.
Askel kerrallaan. Laulamisen tavoin myös esiintyminen on oppia ikä kaikki.
Aina voi kehittyä, parantaa, löytää uusia ulottuvuuksia. 

 

Tiedän todellakin miten valtavasti omaa mukavuusaluetta joutuu välillä ylittämään, kun haluaa oppia jotakin uutta. Olen pohjimmiltani aika rauhallinen, introvertti ihminen enkä todellakaan viihdy huomion keskipisteenä. Lavallaoleminen on yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa, ja olen koulinut itsestäni rennon, luontevan ja varman esiintyjän ylittämällä mukavuusalueeni yhä uudelleen ja uudelleen - kunnes lavalla olemisesta on tullut mukavuusaluettani. 

Uskon, että jokainen pystyy halutessaan samaan. Tärkeintä on uskaltaa yrittää, kerta toisensa jälkeen.