Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt yksityisyyden suojamme ja evästeiden käytön. ×

Jokainen kokee musiikin omalla tavallaan

Posted by admin at 7:27 PM on Jul 4, 2019

Share:


Anna Vihonen / Vocal Coach

 rsz_stocksnap_djwz40jpwn.jpg


Jokin aika sitten olin ystävien tupaantuliaisjuhlissa. Illan ohjelmassa oli myös karaokea, ja tämä herätti jo alkuillasta keskustelua: osa oli innoissaan, osa lähinnä kauhuissaan. 


Eräs vieraista oli sitä mieltä, että ei voisi kuvitellakaan laulavansa julkisesti missään, ei edes leikkimielistä karaokea. Minua kiinnostaa ihmisten käsitykset ja uskomukset omasta äänestään, joten kysyin häneltä miksi karaoke kauhistutti häntä.
 

Hän totesi, että hän ei osaa ja hänellä on ihan hirveä ääni.
Kiinnostuin vielä enemmän ja kysyin, mistä tämmöinen uskomus oli mahdollisesti muodostunut. 


Juhlavieras kertoi, että hän oli ala-asteen laulukokeessa saanut luokan huonoimman numeron. Laulukoe oli kokemuksena ollut nöyryyttävä, ja lisäksi luokkatovereiden keskinäinen vertailu oli saanut hänet tuntemaan olonsa paljon huonommaksi kuin kaikki muut. Siitä päivästä lähtien hän oli päättänyt ettei laula enää koskaan nuottiakaan.
 

Kerroin että olen kuullut tosi paljon samanlaisia tarinoita. Sanoin, että mielestäni on todella  surullista että yksi lapsuuden huono muisto, kuten vanhanaikainen peruskoulun laulukoe, on niin vahvasti vaikuttanut niin monen ihmisen käsitykseen omasta äänestään. Äänestä, joka pitäisi olla luonnollinen osa sinua itseäsi.
 

Kerroin myös esimerkkejä muutamista omista oppilaista, ketkä oli myöhemmin aikuisiällä tulleet laulutunneille ja halunneet muuttaa omia uskomuksiaan, ja onnistuneet ja osoittautuneet oikein hyviksikin laulajiksi.


Mutta tähän juttukaverini totesi ettei hän voisi edes oppia laulamaan, sillä hän ei ymmärrä musiikkia ollenkaan. 


Kysyin, onko sinulla lempibändejä. Herättääkö jokin kappale sinussa tunteita, muistoja, kylmiä väreitä? -Tottakai, juttukaverini vastasi. Kyllähän kaikki sillä tavoin kokevat musiikin. 


Totesin, että sitten sinä minun mielestäni ymmärrät musiikkia. Omalla, ainutlaatuisella tavallasi.

Uskon nimittäin, että jokainen ihminen kokee musiikin omalla tavallaan, ja omat tunnereaktiot on sitä parasta yhteyttä musiikkiin ja musiikin kokemiseen mitä voi ollakaan.


Ei tarvitse ymmärtää musiikin teoriaa tai kokea olevansa supermusikaalinen voidakseen laulaa ja nauttia musiikista. Kokemuksen puute ei myöskään ole este sille, ettetkö jonain päivänä voisi oppia musiikkia tai vaikka uskaltaa laulaa sitä karaokea.
 

Keskustelumme päätteeksi juttukaverini nyökkäsi miettiväisenä ja ilta jatkui rennosti ja mukavasti. Hän ei laulanut sinä iltana karaokea, mutta ehkäpä ajatuksen siemen oli kylvetty.