Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt yksityisyyden suojamme ja evästeiden käytön. ×

Mentorin merkitys

Posted by admin at 1:09 PM on Jul 16, 2019

Share:


Anna Vihonen / Vocal Coach

rsz_stocksnap_ji6ojlfyqo.jpg

 

Pari vuotta sitten toteutin yhden haaveeni ja menin laitesukelluskurssille Indonesiassa. 
Ajattelin että olisi upeaa päästä kokemaan vedenalainen maailma - ja niinhän se olikin!
Mutta alku ei ollut minulle ihan helppoa...


Aluksi sukellustaitoja opiskellaan teoriatunneilla ja harjoitellaan matalassa vedessä, turvallisessa ympäristössä. Yleensä perustaidot hankitaan peruskurssilla, joka kestää 3-4 päivää.

Muistan kun menin ensi kertaa veden alle sukelluslaitteiden kanssa. Olimme sukelluskoulun harjoittelualtaassa joka oli vain pari metriä syvä. Mutta jo pelkästään veden alla hengittäminen sai minut ahdistumaan ja ponkaisemaan pintaan! 


Alkusäikähdyksestä selvittiin ja loppupäivän treenit sujuivat hyvin. Aloin jopa viihtyä veden alla, sillä parhaimmillaan sukeltaminen on tosi rauhallista ja rauhoittavaa. Tärkeintä on keskittyä koko ajan tasaiseen hengitykseen. 
 

Myös ensimmäiset sukellukseni valtameressä menivät hyvin. Kävimme korkeintaan 12 metrin syvyydessä ja sukellukset olivat noin puoli tuntisia. Sain myös tarvittavat “scuba skillsit” suoritettua, eli harjoittelimme käytännössä miten toimia jos esimerkiksi suukappale irtoaa suusta tai maski höyrystyy jolloin lasi täytyy puhdistaa sukelluksen aikana. 
 

Viimeisellä kurssisukelluksella, neljännellä kerrallani valtameressä, oloni ei ollut jostain syystä kovin mukava veden alla. Maskini alkoi huurustumaan kesken sukelluksen, enkä saanut stressaantunutta oloani rauhoittumaan. Sukelluksen päätteeksi piti vielä tehdä muutamia tehtäviä kurssin suorittamiseksi ja jotakin tehtävää suorittaessa hätäilin -  ja sain vettä henkeeni.
 

Aloin tietysti yskiä ja hengittää tiheämmin. Tuntui että en saa ilmaa ja tajusin yhtäkkiä olevani todellakin veden alla. Paniikki sai vallan, silmissä pimeni ja aloin potkia vimmatusti kohti pintaa.
Ainoa ajatukseni oli: pakko päästä ylös!
 

Pitkältä tuntuneen hetken kuluttua havahduin ja huomasin olevani sukellusopettajan kanssa ihan vesirajan tuntumassa. Henki kulki taas normaalisti, olin rauhoittunut. Olin saanut pienen paniikkikohtauksen veden alla, mutta nyt kaikki oli hyvin. 
 

Sain sinä päivänä OWD -sukeltajalupani, mutta tottakai tapahtuneesta jäi säikähtänyt olo ja pieni pelko takaraivoon. Pari viikkoa kuluikin sukeltamatta ja kokemusta sulatellessa. En tiennyt uskaltaisinko enää veden alle. 


Sitten onnekkaan sattuman kautta päädyimme uuteen matkakohteeseen Togeanin saarille, ja tutustuimme uuteen sukellusopettajaan. Hän oli rauhallinen ja ymmärtäväinen, ja suhtautui sukeltamiseen suurella sydämellä. Kerroin hänelle omasta huonosta kokemuksestani veden alla, ja hän suostutteli minut vielä kokeilemaan uudestaan. Hänen kanssaan uskaltauduin uudelleen veteen, kertaamaan jo opeteltuja taitoja kärsivällisesti - jotta minulla tulisi mukava olo veden alla.
 

Tämä oli se hiuksenhieno ero kahden sukellusopettajan välillä: toinen keskittyi saamaan valmiita kurssilaisia määrätyssä kolmessa päivässä, ja toinen halusi käyttää niin paljon aikaa kuin tarvittiin jokaisen sukeltajaoppilaan kanssa - että jokaisella yksilönä oli varmasti rento, luottavainen ja turvallinen olo sukeltaessa.
 

Olen edelleen todella kiitollinen, että kohtasimme matkallamme ymmärtäväisen sukellusopettajan jonka kanssa uskalsin palata veteen. Uskaltamalla yrittää uudelleen onnistuin korvaamaan epämukavan muistoni uusilla onnistumisen kokemuksilla. 
 

Mutta mitä olisikaan käynyt jos en olisi matkallani kohdannut tätä ystävällistä sukellusopettajaa ja uskaltanut kokeilla uudestaan? Todennäköisesti uusi sukellusharrastukseni olisi loppunut ennen kuin olisi ehtinyt kunnolla alkaakaan.
 

Tästä kokemuksesta viisastuneena toivon, että et ikinä anna pelon tai epäonnistumisen tunteen vaikuttaa sinuun niin voimakkaasti, että jättäisit jotain sinua innostavaa tekemättä. 


Aina on mahdollista yrittää uudelleen, aina on mahdollista oppia lisää. Tarvittaessa löydä itsellesi coach tai mentori, auttamaan sinut alkuun tai jonkin esteen yli. 
 

Oli nimittäin aika mieletöntä, vuosi tämän pelottavan sukelluskokemukseni jälkeen, sukeltaa samoissa vesissä paholaisrauskujen kanssa, nähdä elämäni ensimmäinen valashai ja kohdata ensimmäiset haikalat silmästä silmään.