Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt yksityisyyden suojamme ja evästeiden käytön. ×

Mihin minulla on kiire?

Posted by admin at 11:40 AM on Sep 18, 2019

Share:


Anna Vihonen / Vocal Coach

rsz_stocksnap_tqdbo1nnhd.jpg


Olen usein arjessa aika “nopea” ihminen: kävelen nopeasti, hoidan askareita nopeasti, kirjoitan koneella nopeasti…  Vauhdilla saa toki tehokkaan vaikutelman aikaan, mutta monesti kiirehtimällä tulee myös sählättyä.

Alkusyksystä olin meditaatioretriitillä buddhalaisessa luostarissa Nepalissa.
Kymmenestä päivästä kaksi viimeistä päivää vietimme täydessä hiljaisuudessa, ja päiväohjelmassa oli pelkästään meditaatiota. Kaikki meditointi ei kuitenkaan tapahtunut risti-istunnassa lattialla, vaan mukana oli (onneksi) jäsenien vetreyttämiseksi myös kävelymeditaatiota.
 

Ensimmäinen kävelymeditaatio oli uskomaton kokemus...

Ensimmäinen kävelymeditaatio oli uskomaton kokemus: minulla oli aikaa aistia ympäröivän maailman menoa! Eikä ympärillä tapahtunut mitään mullistavaa, vaan pelkästään yksinkertaisuudessaan kiehtovia asioita: muurahaiset marssivat jonossa omalla polullaan minun polkuni vieressä, heinäsirkat sirittivät puskassa, tuulenvire viilensi ihoani auringon paisteessa… Etäältä kuului Kathmandun liikenteen ääniä. Hengitin syvään ja kävelin hitaammin kuin koskaan ennen. Olin tietoisempi itsestäni ja ympäristöstäni kuin koskaan aiemmin… tai ainakaan pitkään aikaan!


Oivalsin, että kotona olin elänyt kovassa kiireessä, vaikka minulla ei ollut oikeasti kiire minnekään.

Oivalsin, että kotona olin elänyt kovassa kiireessä, vaikka minulla ei ollut oikeasti kiire minnekään. Minulla on vain ollut tapana ravata vauhdilla paikasta toiseen, juosta bussiin tai metroon vaikka parin minuutin päästä menisi seuraava, saavuttaa nopeasti määränpääni ja tavoitteeni - kuten vaikka kaupassa käynti. Kun olin vauhdilla suorittanut päivän askareet, pystyin hyvällä omalla tunnolla laiskottelemaan illalla vaikka tv:n ääressä. Kuulostaako tutulta? 

Nyt mietin, saiko tuo kiire minut tuntemaan oloni tehokkaaksi, tai jotenkin tärkeämmäksi ihmiseksi?

Yritin oikeasti ymmärtää miksi kiirehdin arjessa. Mutta siinä hetkessä Nepalin auringon alla en todellakaan muistanut, mihin minulla olisi ollut koskaan kiire...

Enkä ehkä enää haluakaan muistaa  - vaan mieluummin pyrin säilyttämään saavuttamaani rauhallisuutta myös kotona. 


Monesti uusia asioita harjoitellessa meillä on kiire oppia, oivaltaa, ymmärtää ja saavuttaa.

Monesti uusia asioita harjoitellessa meillä on kiire oppia, oivaltaa, ymmärtää ja saavuttaa.
Esimerkiksi uutta laulutekniikkaa harjoitellessa haluaisi monesti oppia kaiken heti!  
Muistan itsekin kuinka kärsimätön olin oppimaan lisää äänenkäytöstäni...  Ja kun jotain haluaa kovasti, yrittää pakottaa haluttua kehitystä tapahtumaan.

Mutta lauluääni on herkkä instrumentti ja ottaa kaiken sen ajan, jonka kehittyäkseen tarvitsee. Maltti on monesti valttia myös laulajalle. Tämän olen oivaltanut kantapään kautta viimeisen 17 vuoden aikana, kun olen laulamista aktiivisesti treenannut. Omalle kehitykselle on ollut tärkeää myös oivaltaa levon, palautumisen ja loman merkitys. Oma energia ja oikeanlainen vireystila on kaikista tärkeintä uusien asioiden omaksumiselle.
 

Tänään kirjoittaessa muistelin myös, miten nuorempana minulla oli “kiire” saavuttaa asettamiani tavoitteita.

Miten olin nuorena päättänyt, että sen ja sen ikäisenä olisin jo siinä ja siinä pisteessä elämässäni ja urallani. Mikä pettymyksen ja epäonnistumisen tunne se olikaan, kun en ollut 25-vuotiaana siinä missä olin joskus kuvitellut sen ikäisenä olevani.

Tänään lähinnä hymähdin lapsellisille “aikajanoilleni”. Kypsyminen ihmisenä - puhumattakaan laulajana tai taiteilijana - ottaa aikaa. Monesti koko elämän. Eikä siltikään ikinä ole täysin valmis. 

Tänään olen jo valmiimpi ja kypsempi kuin vuosi sitten, tai vaikka eilen.
Tai ainakaan minulla ei ole enää kiire mihinkään.