Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt yksityisyyden suojamme ja evästeiden käytön. ×

Sing it on!

Posted by admin at 5:54 PM on Aug 13, 2018

Share:


Anna Vihonen / Vocal Coach


Päädyin eräänä iltana katsomaan kanavapalvelu Ruudusta löytämääni amerikkalaista reality-sarjaa, nimeltä Sing it on! Sarjassa seurattiin high school -ikäisten nuorten lauluyhteitä: heidän koelaulujaan uusien jäsenien löytämiseksi sekä valmistautumista vuotuisiin kansallisiin lauluyhtyeiden kilpailuihin.


Vaikka ohjelma oli tyyliltään hyvin amerikkalainen, katsoin jakson mielenkiinnolla alusta loppuun. Oli kiinnostavaa nähdä ensinnäkin miten paljon lahjakkuutta nuorisosta löytyi, miten taitavasti joka ikinen yhtye lauloi ja esiintyi lavalla ja miten ammattitaitoisesti tätä harrastustoimintaa pyöritettiin. Toiseksi oli mielenkiintoista tarkkailla, kuinka tosissaan tähän lauluyhtye-toimintaan suhtauduttiin.

Tässä kohtaa paljastui myös iloa tuottavan harrastustoiminnan varjopuoli: jos johonkin itselle mieluisaan asiaan alkaa suhtautua liian vakavasti, perfektionismi astuu helposti kuvaan ja ennen pitkää myös hauskuus katoaa.


" Jännitys heijastui esimerkiksi epävarmuutena muita kilpailuesityksiä kuunnellessa
"


Mainittakoon, että ohjelmassa lähes jokainen koelauluissa esiintynyt nuori lauloi todella hienosti. Yhtyeen jäsenet (saman ikäiset nuoret) suhtautuivat hakuprosessiin hyvin kypsästi, ja arvioivat laulutaidon lisäksi hakijoiden persoonaa ja lavakarismaa. Jäsenten valintaa mietittiin heti myös ryhmädynamiikan kannalta.


Kun uudet jäsenet oli tiukan seulonnan tuloksena valittu, oli aika valmistautua kilpailuihin. Yhtyeet harjoittelivat päiväkausia, ja lauluharmonioiden lisäksi kiinnitettiin paljon huomiota myös esiintymiseen ja koreografioihin. Oli hauska seurata nuorten omistautumista ja panostamista esitykseen kokonaisuutena!

Odotettuna kilpailupäivänä paineet olivat kovat: sekä yksittäiset laulajat että lauluyhtyeet kollektiivisesti kokivat suurta painetta ja halua voittaa, ja jännitys heijastui esimerkiksi epävarmuutena muita kilpailuesityksiä kuunnellessa. Eräskin ohjelman yhtyeistä sai melkein lietsottua koko ryhmän pieneen paniikkiin ennen omaa esiintymisvuoroaan, kun he kuulivat kuinka hienosti eräs lauluyhtye esiintyi juuri ennen heitä. Epävarmuus alkoi levitä ihmisten keskuudessa: “he ovat todella hyviä, hehän voivat voittaa meidät!”

Hetkisen kuluttua tämän saman yhtyeen solisti lauloi lavalla todella hienosti, mutta jännitys meinasi vieläkin ottaa mielestä vallan. Laulaja mietti aivan liikaa tilanteen kilpailuasetelmaa, tuomariston ilmeitä ja sitä, ylittääkö yhtye tarkkaan asetetun kolmen minuutin aikarajan. Mielen luoman stressin vuoksi keskittyminen herpaantui ja hänen äänensä särähti - ja tätä laulaja jäi murehtimaan pitkäksi aikaa esityksen jälkeen, vaikka koko muu esitys oli mennyt mallikkaasti eikä pienen pieni särähdys oikeasti haitannut mitään.

Hauskinta oli katsoa tätä ohjelmaa objektiivisesti omalta sohvalta ja todeta vilpittömästi että kaikki lauluyhtyeet olivat todella hyviä, sekä yksilö- että ryhmätasolla. Seurasin myös mielenkiinnolla yhtyeiden persoonia, joista tuli esille loistavia esimerkkejä laulajien (ja muiden esiintyjien) yleisimmistä haasteista: jännittämisestä, epävarmuudesta, kilpailutilanteen unohtamisesta esiintymistilanteessa sekä itsensä vertaamisesta muihin.


Mistä johtuu se, että ihminen niin helposti vertaa itseään tai omaa suoritustaan muihin? Miksi koemme toisen onnistumisen helposti uhkana? Miksi ihmismieli on taipuvainen pelkäämään epäonnistumista tai “virheitä”?

Ei ole yhtä yksinkertaista vastausta siihen, miksi ihmismieli toimii kuten toimii. Huojentavaa on kuitenkin se, että omaa mieltä voi kehittää sietämään paremmin esimerkiksi jännitystä, paineita, kilpailutilanteita ja epävarmuutta.


"Jokainen voi oppia nauramaan itselleen"

Itse olen viime vuosina tietoisesti pyrkinyt poistamaan laulamisestani “suorituspaineet” ja tämä on vapauttanut ääntäni suunnattomasti. Huomaan myös vapautuneeni esiintyjänä, kun en ota itseäni liian vakavasti. Tärkeää on myös hyväksyä se, että maailmassa on paljon loistavia laulajia ja jokainen ääni on omanlaisensa! Laulutaidon ei tarvitse olla kilpailua.

Muistan ajan, jolloin äänen särähtäminen lavalla jäi vaivaamaan mieltäni pitkäksikin aikaa, ja jolloin harjoittelin tuntikausia ollakseni todella hyvä ja välttääkseni moiset "mokat". Se oli opettavaista aikaa, johon en kuitenkaan haluaisi palata: on nimittäin hieno osa ihmisenä kasvamista oppia suhtautumaan itseensä ja tekemiseensä rennommin. Jokainen voi oppia nauramaan itselleen.


Ja jokainen voi (uudelleen-)oppia laulamaan omaksi ilokseen - ja löytää sen riemun joka on alunperin saanut innostumaan laulamisesta.