Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt yksityisyyden suojamme ja evästeiden käytön. ×

Tunne äänesi, tunne itsesi

Posted by admin at 6:05 PM on Oct 28, 2018

Share:


Anna Vihonen / Vocal Coach


Aiemmassa blogissani kirjoitin kuntosalitreenin ja stressin vaikutuksista kehooni ja sitä kautta ääneeni. Opin jälleen kantapään kautta, miten voimakkaassa yhteydessä ihmisen keho, mieli ja ääni ovat koko ajan.

Lisäksi olen viime aikoina tutkinut paljon omien tunteiden yhteyttä kehoon ja ääneen.
Ihmisen ääni reagoi herkästi tunnetiloihin - siitä tulee esimerkiksi vanha sanonta "pala kurkussa", joka kertoo ihmisen olevan surullinen. Lisäksi olen huomannut selkeitä yhteyksiä esimerkiksi stressin, omituisten lihasjumien ja sitä kautta äänenkäytön kanssa.

Tänä syksynä olen tehnyt työtä jossa kohtaan joka päivä uusia haasteita, ja jään monesti iltaisin miettimään olenko toiminut päivän aikana parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän seurauksena olin alkanut huomaamattani hengittää pinnallisesti ja sen seurauksena jännittää hartioitani ja jopa purentalihaksia. Lopulta tuntui että en saa enää kunnolla henkeä, ja aloin tutkiskella mistä kiikastaa.


"Laulu auttaa meitä tunnistamaan omia tunteitamme ja ilmaisemaan niitä."


En ollut stressannut tietoisesti, mutta olin hautonut mieleeni, ja siten kehooni, päivien aikana kohtaamiani stressaavia tilanteita, joista en osannut heti päästää irti. Vasta tunnistettuani mieleni perukoilta painamaan jääneitä asioita ja päästettyäni niitä ulos, huomasin kehoni rentoutuvan. Lihasjumit hellittivät, henki alkoi kulkea normaalisti.

Yksi tehokkaimmista keinoista purkaa omia tunteita ja tutkia esimerkiksi puristavan tunteen aiheuttajaa kehossa on laulaminen. Laulaminen on ikivanha itseilmaisun, ja sanoisin että myös itsetutkiskelun muoto. Laulu auttaa meitä tunnistamaan omia tunteitamme ja ilmaisemaan niitä.


"Minulle laulaminen on myös tärkeä ja luonteva keino säilyttää yhteys omaan itseeni"

Minulle laulaminen on myös tärkeä ja luonteva keino säilyttää yhteys omaan itseeni. Laulaminen on ollut iso osa elämääni niin kauan kuin muistan, ja minulle se on paras mahdollinen itsetutkiskelun, itseilmaisun ja läsnäolon harjoittamisen muoto. Seuraavalla kerralla kun kehosi tai mielesi tuntuu olevan jumissa, kokeilepa laulamista! Jo pienen äänen ulospäästäminen saattaa avata mieltäsi sen verran, että saat yhteyden itseesi.

Mikäli laulaminen ei heti tunnu luontevalta vaihtoehdolta, voit tulla laulutunnille oppimaan keinoja äänen vapauttamiseen. Jos taas kaipaat konkreettisempaa apua kehon jumeihin, lue Karita Tykän kokemuksia Voice Massage -hoidosta - voisiko se olla sinun juttusi?


Liitän tähän loppuun vanhan laulunopettajani Sanni Orasmaan viisaita sanoja Äänestä.
Sanniin ja hänen Luontolaulu -yritykseensä voit tutustua täällä.


ÄÄNI

Laulaa voi kuka vaan, missä vaan, milloin vaan.

Laulamalla vahvistamme omaa olemistamme ja ennen kaikkea voimme paremmin.

Laulaessa kehostamme tulee värähtelevä instrumentti. Kudoksiemme ominaistaajuudet alkavat värähdellä äänen vaikutuksesta ja verenkierto ja aineenvaihdunta vilkastuvat. Kehomme soi. Voit tuntea äänen värähtelyn kehossa kun suljet silmäsi, asetat kätesi rintakehän päälle ja uloshengityksellä päästät pitkän aaa-äänen. Tunnet, kuinka keho hennosti väräjää kätesi alla.

Hyräily nostattaa mielikuvia, jotka yhdistävät kehon, mielen ja sielun. Ajatukset vaeltavat omille teilleen. Verenpaine laskeutuu ja pulssi rauhoittuu. Parasympaattinen hermostomme aktivoituu ja sydämen syke alkaa myötäillä kehomme tuntemuksia tasaisen stressin nostattaman pulssin sijaan.

Laulu auttaa meitä tunnistamaan omia tunteitamme ja ilmaisemaan niitä. Laulamalla voimme kanavoida huolia ja murheita, iloja ja suruja, olla olemassa itsellemme ja muille. Se on luonnollinen, ikivanha ilmaisun muoto.

(Sanni Orasmaa)